Savon Sanomien verkkopalvelussa valmistellaan joulua.
Mukavaa eloa ensi vuodelle ja kiitos kun jaksoitte lukea ja kirjoittaa. Uuden Vuoden otamme vastaan mukavassa pakkassäässä. Tältä osin ei muuta kun tack och hej då.
On tullut aika päättää tontun jouluinen matka. Paljon asioita jäi kirjoittamatta, joulun aikaan on vain yksinkertaisesti niin kiirus, ettei kaikkea ehdi tekemään. Haluan kiittää muita jouluntekijöitä aivan ihanista kirjoituksista ja vinkeistä sekä tietysti kiitän teitä lukijoita. Minulla on ollut mahtavaa ...
..näin päätyy yhteinen joulutaipaleemme. Muutamia ajatuksia tuli vaihdettua, monta jäi vaihtamatta. Vuoden vaihde on monella tapaa pysähtymisen paikka. Moni tekee tilinpäätöstä ja tilastoa. Lähes jokainen miettiin, mitä vuoden aikana tapahtui. Ja katse kääntyy tietysti tulevaisuuteen. Onko seuraava vuosi parempi. Millä ...
Joulu on tehty Jouluntekijöiden sivuilla, joka minulla alkoi rantasalmelaisista joulupapereista. Nyt Jouluntekijät päättyvät osaltani myös Rantasalmella Uutta Vuotta juhlien. Ympäri mentiin ja yhteen tultiin.
Kiitos arvoisat lukijat, sekä kuvaussihteeri ja pikku-assarit.
Jo pitkään on reseptikirjassani mietityttänyt ...
Niin sitä tultiin tähän. Vuoden vaihteen äärelle. On aika kirjoittaa viimeisen kerran tänne Jouluntekijöihin.
Paljon on tullut kirjoiteltua mutta paljon jäi myös kirjoittamatta, osa teksteistä jäi vihkoni sivuille ja osa mielikuviini. Toisaalta, ehkä saatan ...
Tämäkin vuosi alkaa olla lopuillaan ja uusi vuosi tuo toivottavasti jotain uutta tullessaan. Lähetän tässä viime kesäisen lomakuvan Meteorasta valaisemaan pimeitä talvipäiviä.
Myrsky vei nettiyhteyden moneksi päiväksi ja niinpä jäivät joulun jälkeiset kirjoittamiset aikomuksiksi. Jouluntekijöissä mukana oleminen oli mieluisaa puuhaa. Huomasin kyllä, etten ole monien muiden jouluntekijöiden tapaan ”mielikuvamaalari” lainkaan, vaan touhuan käytännön asioita. Tähän lopuksi siis vielä muutama käytännöllinen vinkki ...
Näin se meni tämäkin vuosi ja aika jouluntekijöinä alkaa olla lopussa. Suunnitelmia näin jouluntekijänä oli paljon enemmän mitä tekoja. Tänä vuonna joulu yllätti täysin. Johtuiko se kelistä, joka tuntui lokakuiselta vielä joulukuun puolivälissä vai pimeydestä vai mistä? Aika vain kului ...
Kuten taannoisessa mainoksessa kuvailtiin hirven vierailua olohuoneessa, sama toteamus kuvailee joulunviettoamme tänä jouluna.
Jouluaattona puolet perheestämme läksi KYS:iin joulunviettoon. Nuorimmaisemme leikattiin ja onneksi toipuu hyvin. Joululomalla on aikaa hoitaa pientä toipilasta.
Saimme kuitenkin nauttia anopin herkullisen ...
,,on edessä. Joskus se on tuntunut haikeammaltakin. Nyt tuntuu, että tämä joulu oli tässä ja piste. Osan joulujutuista keräilin jo pois, loput saa olla olla vielä uuteen vuoteen. Osa syy on varmaan tällä - ei niin jouluinen ilma- ilmiöllä. Ja ...
Ilma oli todellakin erilainen kuin vuosi sitten. Haikeudella muistelee viime joulun tunnelmaa, jonka luonto viritti pystyyn... Eilisen ja tämän päivän tuulien aikana sähköt ovat menneet monen monituista kertaa poikki. Piha ja tie on niin liukas, että luistelu onnistuisi parhaiten siinä. ...
Ajattelin jättää edellisen tekstin viimeiseksi mutta palasin linjoille vielä kerran haikeutta tuntien.Joulu tuli ja meni taas nopeasti.Jätti kauniita muistoja jälkeensä muistojen arkistoihin.Siellä niitä voi käydä ihailemassa aina kun haluaa.Valitsee vain kaikista kauneimmat ja parhaimmat muistot.Sieltä ne löytyy lapsuuden Joulujen viereltä. ...
Niin se vaan meni, Joulun aika.
Sitä lämmöllä ja pienellä haikeudella muistelen.
Aattoon kun mahtuu niin paljon tunnelmaa ja ajatusta. Meillä ne ovat hyvin perinteisiä. Jo lapsuuden Jouluista lähtöisin.
Vieläkin vietämme aaton ...
No jouluaatto meni aika perinteisesti perheeni,siskoni ja tuttava perheen kanssa syöden ja seurustellen. Pakettejakin availtiin ja torttukahvin jälkeen tanssipeliä pelattiin eli tanssin varmaankin ensi kertaa jouluaattona. Nyt nurkissa vinkuu myrsky ja ulkona on +4 astetta. Vähän kaipaan lunta vaikka edes ...
Jouluviikko vierähti nopeasti. Päivät töissä ja illat jouluvalmisteluissa. Niin sitä vaan tänäkin vuonna sai kaiken valmiiksi. Tosin hieman laiskalla siivouksella, mutta eihän sitä komerossa jouluna olla niin ei joka nurkkaa tarvitse ihan viimeisen päälle puunata. Jouluaattoon ja joulupäivään liittyvät ne ...